pienine merkintöineen


26/02/2009
Tänään olin pitkään yksin kotona. Sitten kun isäntäväki palasi pääsin viimein ulos ja sain tarpeeni tehtyä. Sain paljon kehuja kun olin jaksanut pidättää niin pitkään, enkä ollut tehnyt mitään tuhojakaan. Olin ollut kiltti tyttö! Se palkittiinkin. Nyt sain sen oman kaulapannan ja myös tavallisen taluttimen (ennen fleksiä minulla on ollut sellainen taluttimen ja pannan yhdistelmä). Sellaisen mustavalkoisen, jonka makua vähän testasin. Sain myös uusia leluja, kuten Kongin (en kyllä ollut siitä kovin kiinnostunut) ja palloja (sain ensiksi käyttöön vain yhden ja se on ihana!). Lisäksi he olivat tuoneet monenlaisia makupaloja (jotka asetettiin korkealle niin että kyllä näen ne mutta kun en saa...) sekä lisäksi ihan ruokaa. Isäntäväki oli tehnyt hankitoja myös itselleen, mutta ne eivät minun kiinnostusta osakseen saaneet.

24/02/2009
Tänään sain fleksin. Nyt pääsen säntäilemään niin, ettei taluttimen toisessa päässä olevat ole vaarassa lentää mukanani syviin ojiin. Tykkään fleksistä kun saan juosta vapaampana. Minulla ei kuitenkaan vielä ole iki omaa pantaa, mutta olen käyttänyt tälläistä pientä nahkaista ennen kuin saan oman.

23/02/2009
Tänne ilmestyi nyt muunlainen matto, kuin se minun pieni omani. Ne sanomalehdetkin ovat jo kadonneet... Minusta on oikeastaan ihan mukavaa, sillä nyt voin makoilla mukavammin lattialla ja eri paikoissa kuin vain omalla matollani. Sain oman lelunallen.

21/02/2009
Puraisin Pikachu-lelua varmaan liian kovaa, sillä minulta putosi hammas. Yritin piilottaa sen takaisin suuhun, mutta sitten sain tietää, että se olikin ensimmäinen maitohammas, joka minulta nyt irtosi. Vaikka nämä hampaat irtoavat, niin saan uudet tilalle!

13/02/2009
Minä olen 4kk vanha! Se on tärkeä ikä. Melko varmasti. Onko?

12/02/2009
Tänään tutustuin Riki-tätiin. Riki-täti on neljä vuotta. Me menimme Riki-tädin kanssa koirapuistoon. Aluksi Riku-täti ei pitänyt minusta paljon, mutta sitten hän piti. Me tapasimme puistossa muita koiria. Sonja niminen koira halusi leikkiä kanssani. Me leikimme paljon. Lopulta minä olin melkein samojedi, kun turkkini oli kuolassa ja pöllyävä lumi tarttui siihen. Kun lähdimme koirapuistossta, menimme Riki-tädille. En ole ennen ollut sisätiloissa, jotka eivät ole tuttuja joten minua hermostutti ja jännitti.

07/02/2009
Tänään minulla oli hoitaja. Saara opetti minulle ranskaa ja sain uuden lempinimen. Se on "Pösö", en tiedä miksi.

05/02/2009
Kävimme taas eläinlääkärillä. Sain lisää terveyttä. Nyt oli kuulema ison pelottavan Rabies piikityksen vuoro. Yhä olin samaa mieltä, että ne namit -joita nenän alle ilmestyi- olivat paljon kiinnostavampia.

13/01/2009
Minä olen 3kk vanha! Jee!

05/01/2009
Kävimme eläinlääkärillä. Sain terveyttä. Jostain rokotteesta ne vouhottivat, mutta minusta siinä nenän alla olleet namit olivat paljon kiinnostavampia...

03&04/01/2009
Tämän viikonlopun vietin äiskän luona vieraillen. Äiskän luona asuu myös kaksi tätiä, Taru-täti ja Myy-täti. Myy-tädin hännässä on kiva roikkua ja sitä on hauska repiä. Minulla oli kivaa.

26/12/2008
En tiedä mitä yön aikana tapahtui, mutta toinen korvistani ponnahti pystyyn. Toinen jäi luppakorvaksi. Ehkä joku yö tapahtuu taas muutoksia korvataajuuksilla.

24/12/2008
Tänään on kuulemman jouluaatto. En tiedä mitä se tarkoittaa, muuta kuin että sain hassunmakuisia herkkuja...

21/12/2008
Tykkään syödä. Siksi olen oppinut tekemään temppuja, jolloin saan namupaloja!

20/12/2008
Tänään saavuin outoon paikkaan. Se on uusi kotini. Aluksi vähän jännitti ja voin tulomatkalla pahoin, mutta nyt on mukavaa. Minulla on omia leluja. Minulla on myös oma peti ja paljon tutkittavaa...

13/10/2008
Tänään minä synnyin. Sain neljä veljeä ja äidin lämpöä.